Submit your work, meet writers and drop the ads. Become a member
Julia Anniina May 2016
vähän kuin sokea piste näkökentässä
minulla on yläselässä sellaisia kohtia
joihin on mahdotonta ylettää

nojasin kasvoja käteeni
purren hampaita kevyesti rystysiin
kyynärvarsissa ihottumaa asfaltista
iho kiristyneenä nivelten päälle
leikitellen ajatuksella
miltä tuntuisi kävellä tästä
niityn ja muutaman porttikongin lävitse
istuutua valoisaan olohuoneeseen
häpeänsekaisena viereesi sohvalle
nyppiä hiljaa pikkukiviä pois ruhjeista
antaa sinun kysellä kuulumisia
ääneni murtuen hennosti paikka paikoin
ei vihasta tai pelosta tai mistään niin vahvasta
vaan ehkä hämmennyksestä
sitä kouraisevaa tunnetta kohtaan
ettei minusta ole välttämättä kukaan
välittänyt koskaan niin vilpittömästi
että jaksaisi päivästä toiseen
pidellä sylissä
hetkeksikään hellittämättä
Julia Anniina Mar 2016
Istut siinä alusvaatteisillasi, tukka sotkussa,
kertoen huonoja vitsejä
Korkeista ikkunoista heijastuu sisään kalpeaa valoa
joka piirtää esiin hymykuoppasi,
suonet kämmenselissäsi
kerran näin kun kotka nappasi mukaansa pihalla juoksevan koiran
mutta oikeastaan en jaksaisi puhua enää kuolemasta
joten olemme molemmat hiljaa

— The End —