Submit your work, meet writers and drop the ads. Become a member
Julia Anniina Apr 2016
Pohdin, pitäisikö lauseista sittenkin karsia pois hieman pikkusieluiselta kuulostava katkeruus ja täytteeksi laitetut kirosanat, vaikka niillä jos joillakin saa kaivettua esille kauan odotettuja reaktioita. Tosin tuohon sääntöön sinun oli tietenkin tehtävä poikkeus, ja pysyä aina yhtä ilmeikkäänä ja vastaanottavaisena kuin tiiliseinä. Se piirre sinussa on yksi ainoita, josta en tunnu saavan otetta, vaikka kuinka repisin hermojani ja haavojani auki. Miellyttävämpää olisi pitää yllä kuvitelmaa, että jossakin sen tyyneyden ja päälleliimatun rauhallisuuden alla kuohuu, kuohuu niin vitun kovaa, että jossakin vaiheessa läikähdät yli reunojesi, ja voimme taas alkaa käyttäytyä niin kuin kuuluu.
Haluan hienovaraisesti varmistaa, että paikalla tuolla hetkellä, seuraten sivusta, antaen jääpalojen sulaa hiljaa lasissa. Jälkeenpäin voin vaivihkaa hivuttautua viereesi, ja niin kuin on tapana, ujuttaa sormeni hitaasti selän ja niskan kautta hiuksiisi. Vasta kun olet tarpeeksi lähellä, tunnustan harmistuneena, että oikeasti olen vihainen vain siksi, että lähtöni jälkeen maaliskuussa vaihdoit kiireesti sänkysi lakanat, etkä ole suudellut moneen viikkoon.
Julia Anniina Mar 2016
pyysin kauniisti
työntäisit sormet syvemmälle
kaivaisit ulos sen pelon
jota olen itse yrittänyt saada ulos
jokaisen lauseen myötä
varoen läikkymästä päällesi

lamauttava kipu
jossakin rintakehän seudulla
valmiina lainehtimaan yli
ehkä sussa ei ole sitä järjen ääntä
tai sitten halusin leikitellä tulella

nyt, mene kauemmas
koska olen metsäpalo
ja saatan tarttua takinkauluksiisi
ensimmäisen tuulenvireen käydessä
Julia Anniina Apr 2016
miettiä jo etukäteen mikä sotku tästä taas syntyykään
tiedostaa se jatkuvasti ärsyttävänä kaiherruksena
mutta jossakin vaiheessa kieltäytyä palaamasta asiaan
ihastua loputtoman paljon ja aina vain uudestaan
ihmisiin joiden nimet menevät korvista ohi
jotka kykenivät hetken viihdyttämään olemassaolollaan
mutta joiden sanoja ei jaksa muistaa myöhemmin
aina on joku notkumassa tiskillä valmiina tarjoamaan
joku huutamassa perään että sulla on niin kivat reidet
selitellä muille että se oli vain heikko hetki
kunhan vitsailtiin ja pidettiin hauskaa
tuntea ylipäätään tarvetta selittelylle
olla jälkeenpäin selittämättömällä umpisolmulla
koettaa pitää asiat järkevissä mittasuhteissa
mutta tuntea pistelevää katumusta viikkotolkulla
ymmärtää rikkoneensa joitakin hyvin hauraita lupauksia
silti päästä pälkähästä ilman sen suurempia seuraamuksia
olla siksi ottamatta täyttä vastuuta itselleen
jos ei nyt niin tuskin seuraavallakaan kerralla
Julia Anniina May 2016
Istuin pelkääjän paikalla, jalat syliin nostettuina, jotta varpaista ei katoaisi tunto.
Oli yksi vuoden kylmimmistä päivistä. Talvi oli tullut myöhemmin kuin minään aikaisempana vuotena, mutta ottanut yhden yön aikana loppukirin, ja upottanut kaupungit muutamassa tunnissa paksun lumikerroksen alle.
Ilmastointi puhalsi haaleasti päällemme, välillä katkonaisesti, välillä tasaisesti huristen.
Nukahdin ehkä jossakin vaiheessa, pää nuokkuen selkänojaa vasten.
Sujautit toisen kätesi takkini alle lämmitelläksesi. Kaksitoista viikkoa on pitkä aika, sanoit hiljaa, nostamatta katsetta tiestä. Ikkunasta näkyi metsänvarteen maamerkiksi rakennettu, nyt harmaaseen ja valkeaan peittynyt panssarivaunu.

Kolme kuukautta myöhemmin helle seisoi painostavana talojen välissä ja katukiveyksillä, saaden paidan liimaantumaan märkänä kiinni selkään. Tuon lisäksi juuri mikään muu ei ollut muuttunut.  
Et ollut vielä korjannut auton ilmastointia, ja sisätilaan putoili kanavia pitkin kukkivien puiden silmuja. En vaivautunut kysymään, minne olimme menossa, tai kuinka kauan sinne kestäisi ajaa. Mitä kauniimpi sää, sen hauskempaa oli painaa jalkaa lujemmin polkimelle, tapasit sanoa.
Rullasin puoleiseni ikkunan auki, ja lepuutin hetken kättäni sen reunalla.
Julia Anniina Apr 2016
pompin tasajalkaa niin kauan
että polte silmien takana
laantuu
kipuilevat ajatukset
eivät kuulu
sellaisiin lämpimiin aamupäiviin
joina savu tahrii sormenpäät
ja parvekkeen laseista
hohkaa hitaasti
aavistus kesästä

kolmannen paikkeilla
hengitys alkaa kulkemaan
lähes vaivatta
vaikka tunnut vieläkin
vaimeana
painona nivelten päällä
tahmeana suupielissä
hassua
kuinka helposti voi
kuvitella ettei huomenna
pidäkään olla jossakin
aivan niin aikaisin
vähän kuin rakentaisi
peitoista majan itselleen
paksujen kankaiden läpi
kaikki tuntuu vain
hellinä kolauksina
eikä hyökyvinä aaltoina

— The End —