Submit your work, meet writers and drop the ads. Become a member
Julia Anniina Mar 2016
Makaan selälläni, roikotan päätä reunan yli
Vaiti, liikkumatta, jottei hetki särkyisi
Veri kivistää päätä ja sormenpäistä katoaa tunto
Ilta heijastaa seinälle lainehtivia kuvioita
Pakko olla elossa
Pakko olla elossa vielä hetki
Sillä pian tulee öitä, jolloin pimeä ei ole läpitunkematonta
Jolloin metsänrajaan laskeutuu paksu kerros sumua,
katulamppujen valokiilat kuhisevat hyönteisiä
ja askeleet ovat äänettömiä kuivilla teillä

Sellaisena yönä kastaudun viileävetiseen satama-altaaseen
Uin vaivattomasti, kevein vedoin
Ihmeissäni siitä, että kaiken raivon
vatsakipujen
nielaistujen sanojen jälkeen
minuun ei jäänyt pyörremyrskyjä tai tyhjiä kohtia
Ei edes surumielisyyttä
Vaan aluillaan oleva tunne siitä,
että jotakin odottaa kulman takana
Julia Anniina May 2016
vehreiden harjujen päällä kohoaa ilmavoimaloita
piirtyen selkeärajaisina vasten taivasta
metalliset seinät välkkyen valon osuessa niihin
muistan ilman pienintäkään epäilystä
että noiden harjujen takana
umpeen kasvaneiden polkujen päässä
niin syrjässä, ettei sinne eksy sattumalta
on kallioisia rantoja
bensalta ja nuotioilta tuoksuvia
sameavetisiä lampia
nokkosia polttamassa jalansyrjiä

näin unia niistä, niin värikkäitä ja todentuntuisia
että heräsin aina säpsähtäen, niskat jumissa
nyrkit puristettuina tiukasti hiusten sekaan
mutta tunsin, kuinka aloin unohtamaan
pikkuhiljaa, yksityiskohta kerrallaan
havahtumaan jostakin sellaisesta
joka oli painanut kylkiluita kasaan jo pitkään
olen varma, että unohtamisen myötä
ne unet tulevat harvenemaan
muuttamaan muotoaan joksikin toiseksi
(siksi, jonka nimeä en ole vielä oppinut muistamaan
jonka läsnäoloa en tunnista, vaikka olisin kosketusetäisyydellä)
ja ennen pitkää, hitaasti mutta huojentavan varmasti
lakkaavat kokonaan olemasta
Julia Anniina Apr 2016
pompin tasajalkaa niin kauan
että polte silmien takana
laantuu
kipuilevat ajatukset
eivät kuulu
sellaisiin lämpimiin aamupäiviin
joina savu tahrii sormenpäät
ja parvekkeen laseista
hohkaa hitaasti
aavistus kesästä

kolmannen paikkeilla
hengitys alkaa kulkemaan
lähes vaivatta
vaikka tunnut vieläkin
vaimeana
painona nivelten päällä
tahmeana suupielissä
hassua
kuinka helposti voi
kuvitella ettei huomenna
pidäkään olla jossakin
aivan niin aikaisin
vähän kuin rakentaisi
peitoista majan itselleen
paksujen kankaiden läpi
kaikki tuntuu vain
hellinä kolauksina
eikä hyökyvinä aaltoina

— The End —