kahdeksan kuukautta olen puhunut ohi suuni
sellaisista asioista jotka olisi pitänyt jättää kahdenkeskisiksi
sellaisille ihmisille joille kukaan ei ole tilivelvollinen
tietämättömyyttäni tai itsekkyyttäni tai tahdittomuuttani
joskus myös tahallani kun olen ollut yksinäinen
en vastaa viesteihin vaikka lupasin ja sitten kun vastaan
teen sen väärällä hetkellä tai liian nopeasti tai kolme päivää myöhässä
en saa muotoiltua sanojani oikealta kuulostavaan järjestykseen
en voi muuttua pelastusrenkaaksi toiselle vaikka kuinka haluaisin
enkä osaa lohduttaa kun purskahdat yhtäkkiä itkuun sylissäni
joka kerta kun aloitan lauseen kieltävällä sanalla
tiedän jääväni vain enemmän velkaa siitä
että sohin huomaamattani aristavia paikkoja
ja siitä että sisälläsi on niin paljon hyvyyttä että menen sanattomaksi
niin paljon elämää että se saa polvet pettämään