"tunto" poems - Hello Poetry

pidätän hengitystä kunnes tunto katoaa raajoista yritän pitää sormia huulilla ja vislata tai nielaista sata kertaa peräkkäin on niin pitkästyttävää että huvittaisi työntää silmät pään sisälle vastapäisessä talossa soi musiikki tuttu melodia kimpoilee vasten betoniseiniä vääristyy, muuttuu välissä lujemmaksi nuori tyttö roikkuu puoliksi parvekkeen ulkopuolella jalat kaiteen ensimmäisellä askelmalla syljeskelee parkkipaikalla huutavien päälle enkä mieti sinua, en varmasti vaikka äänesi veitsenterävä kaiku koittaisi hukuttaa kaiken muun alleen uhmakkaana, määrätietoisena revin sängystä pois kosteat lakanat pinoan siististi tilalle kaikki vaatekappaleeni kaikki ne, joita olet joskus kehunut sen kutittavan villapaidan ja hiertävät alusvaatteet ihonmyötäisen mekon ja varpaista puristavat kengät ja poltan niistä jokaisen mitä sitä turhaan kiintymään

0

Mar 25, 2016

Mar 25, 2016 at 1:26 PM UTC

julia-anniina

Untitled

pidätän hengitystä kunnes tunto katoaa raajoista yritän pitää sormia huulilla ja vislata tai nielaista sata kertaa peräkkäin on niin pitkästyttävää että huvittaisi työntää silmät pään sisälle vastapäisessä talossa soi musiikki tuttu melodia kimpoilee vasten betoniseiniä vääristyy, muuttuu välissä lujemmaksi nuori tyttö roikkuu puoliksi parvekkeen ulkopuolella jalat kaiteen ensimmäisellä askelmalla syljeskelee parkkipaikalla huutavien päälle enkä mieti sinua, en varmasti vaikka äänesi veitsenterävä kaiku koittaisi hukuttaa kaiken muun alleen uhmakkaana, määrätietoisena revin sängystä pois kosteat lakanat pinoan siististi tilalle kaikki vaatekappaleeni kaikki ne, joita olet joskus kehunut sen kutittavan villapaidan ja hiertävät alusvaatteet ihonmyötäisen mekon ja varpaista puristavat kengät ja poltan niistä jokaisen mitä sitä turhaan kiintymään

23

Makaan selälläni, roikotan päätä reunan yli Vaiti, liikkumatta, jottei hetki särkyisi Veri kivistää päätä ja sormenpäistä katoaa tunto Ilta heijastaa seinälle lainehtivia kuvioita Pakko olla elossa Pakko olla elossa vielä hetki Sillä pian tulee öitä, jolloin pimeä ei ole läpitunkematonta Jolloin metsänrajaan laskeutuu paksu kerros sumua, katulamppujen valokiilat kuhisevat hyönteisiä ja askeleet ovat äänettömiä kuivilla teillä Sellaisena yönä kastaudun viileävetiseen satama-altaaseen Uin vaivattomasti, kevein vedoin Ihmeissäni siitä, että kaiken raivon vatsakipujen nielaistujen sanojen jälkeen minuun ei jäänyt pyörremyrskyjä tai tyhjiä kohtia Ei edes surumielisyyttä Vaan aluillaan oleva tunne siitä, että jotakin odottaa kulman takana

0

Mar 5, 2016

Mar 5, 2016 at 2:30 PM UTC

julia-anniina

Untitled

Makaan selälläni, roikotan päätä reunan yli Vaiti, liikkumatta, jottei hetki särkyisi Veri kivistää päätä ja sormenpäistä katoaa tunto Ilta heijastaa seinälle lainehtivia kuvioita Pakko olla elossa Pakko olla elossa vielä hetki Sillä pian tulee öitä, jolloin pimeä ei ole läpitunkematonta Jolloin metsänrajaan laskeutuu paksu kerros sumua, katulamppujen valokiilat kuhisevat hyönteisiä ja askeleet ovat äänettömiä kuivilla teillä Sellaisena yönä kastaudun viileävetiseen satama-altaaseen Uin vaivattomasti, kevein vedoin Ihmeissäni siitä, että kaiken raivon vatsakipujen nielaistujen sanojen jälkeen minuun ei jäänyt pyörremyrskyjä tai tyhjiä kohtia Ei edes surumielisyyttä Vaan aluillaan oleva tunne siitä, että jotakin odottaa kulman takana

19

Istuin pelkääjän paikalla, jalat syliin nostettuina, jotta varpaista ei katoaisi tunto. Oli yksi vuoden kylmimmistä päivistä. Talvi oli tullut myöhemmin kuin minään aikaisempana vuotena, mutta ottanut yhden yön aikana loppukirin, ja upottanut kaupungit muutamassa tunnissa paksun lumikerroksen alle. Ilmastointi puhalsi haaleasti päällemme, välillä katkonaisesti, välillä tasaisesti huristen. Nukahdin ehkä jossakin vaiheessa, pää nuokkuen selkänojaa vasten. Sujautit toisen kätesi takkini alle lämmitelläksesi. Kaksitoista viikkoa on pitkä aika, sanoit hiljaa, nostamatta katsetta tiestä. Ikkunasta näkyi metsänvarteen maamerkiksi rakennettu, nyt harmaaseen ja valkeaan peittynyt panssarivaunu. Kolme kuukautta myöhemmin helle seisoi painostavana talojen välissä ja katukiveyksillä, saaden paidan liimaantumaan märkänä kiinni selkään. Tuon lisäksi juuri mikään muu ei ollut muuttunut. Et ollut vielä korjannut auton ilmastointia, ja sisätilaan putoili kanavia pitkin kukkivien puiden silmuja. En vaivautunut kysymään, minne olimme menossa, tai kuinka kauan sinne kestäisi ajaa. Mitä kauniimpi sää, sen hauskempaa oli painaa jalkaa lujemmin polkimelle, tapasit sanoa. Rullasin puoleiseni ikkunan auki, ja lepuutin hetken kättäni sen reunalla.

0

May 22, 2016

May 22, 2016 at 12:55 PM UTC

julia-anniina

kesäkissa

Istuin pelkääjän paikalla, jalat syliin nostettuina, jotta varpaista ei katoaisi tunto. Oli yksi vuoden kylmimmistä päivistä. Talvi oli tullut myöhemmin kuin minään aikaisempana vuotena, mutta ottanut yhden yön aikana loppukirin, ja upottanut kaupungit muutamassa tunnissa paksun lumikerroksen alle. Ilmastointi puhalsi haaleasti päällemme, välillä katkonaisesti, välillä tasaisesti huristen. Nukahdin ehkä jossakin vaiheessa, pää nuokkuen selkänojaa vasten. Sujautit toisen kätesi takkini alle lämmitelläksesi. Kaksitoista viikkoa on pitkä aika, sanoit hiljaa, nostamatta katsetta tiestä. Ikkunasta näkyi metsänvarteen maamerkiksi rakennettu, nyt harmaaseen ja valkeaan peittynyt panssarivaunu. Kolme kuukautta myöhemmin helle seisoi painostavana talojen välissä ja katukiveyksillä, saaden paidan liimaantumaan märkänä kiinni selkään. Tuon lisäksi juuri mikään muu ei ollut muuttunut. Et ollut vielä korjannut auton ilmastointia, ja sisätilaan putoili kanavia pitkin kukkivien puiden silmuja. En vaivautunut kysymään, minne olimme menossa, tai kuinka kauan sinne kestäisi ajaa. Mitä kauniimpi sää, sen hauskempaa oli painaa jalkaa lujemmin polkimelle, tapasit sanoa. Rullasin puoleiseni ikkunan auki, ja lepuutin hetken kättäni sen reunalla.

8