sitä kuvittelee jokaisen hetken olevan jollain tapaa hirveän tärkeä
ja silti käyttää puolet hetkistä jossitteluun, tilanteiden tarkkailuun, vaihtoehtojen punnitsemiseen
haluten ymmärtää, mitä kaikkea on mahdollista tapahtua
mutta silloin pitäisi myös ymmärtää, että mahdollisuuksia on olemassa rajaton määrä
ja jokainen niistä on tasapuolisesti yhtä merkityksellinen tai merkityksetön

huolimattomasti läpiselattu sanakirja, tilastolaskelmia
kaaosteoria, perhosvaikutus
väsyneitä kielikuvia ja käsikirjoituksen puute
öljystä kiiltävät risteykset ja ruuhkaiset liikennevalot,
joiden takia myöhästyt junasta, jonka takia hyppäät seuraavaan
joka myöhästyy raiteella juoksevan peuran vuoksi
ja perille päästyäsi alkaa satamaan
hiukset liimautuvat otsallesi ja nyit huppua tiukemmin silmille
kiihdytät vauhtia puolijuoksuksi, jotta ehtisit sisälle ennen kuin kastut läpimäräksi
ja väistellessäsi vedestä tulvivia katuojia
unohdat väistää kaikkia muita
ja pam,
niin syntyy kolari valtatiellä

Sä olet kuin krapula, joka ei tunnu väistyvän
Monen päivän painostava sisäilma, pakoon pyrkivä ajatus mielen perällä
Tai kuin se tiedottomuus,
kun herää auton kyydistä niskat jumissa
moottoritien jylistessä renkaiden alla
Ymmärtämättä hetkeen, miksi meteli on niin kova

Sulle sellainen tiedottomuus on tavoite
Miettimättä muutamaa sekuntia kauempaa
hyökkäät kiinni hetkiin, tilaisuuksiin, kaksinkäsin kuin ne saattaisivat karata
Kuulemma olisi hulluutta jäädä vain paikoilleen
Matkustat aina omin päin, varoituksista huolimatta yksin
Haluat tutustua vieruskaveriin yön yli kestävällä junamatkalla,
testata viehätysvoimaasi tuntemattomiin,
viekoitella itsesi ystäväporukoihin
Palatessasi kerrot, kuinka ihmiset ovat kauniimpia Välimeren toisella puolella,
että olet valmis lähtemään heti uudestaan
Kuuntelen suupielet hymyssä,
pää kallellaan, kuin keskittyisin,
pitäen piikikkäät sanat itselläni
Ehkä sen takia me ei juurikaan enää jutella,
sen takia, etten siedä sitä vilpitöntä iloa äänessäsi
Enkä pysty olemaan miettimättä,
onko pahempi olla ilkeä kerran tahallaan
vai jatkuvasti huomaamattaan

Jaksat usein muistuttaa ensitapaamisestamme, kerrata tarinaa verkkaisesti äänensävyllä, jonka pehmeys muistuttaa rauhoittavaa silitystä.

Silloin tuntui lähestulkoon kunniakkaalta olla juuri se ihminen, jonka valitsit niiden kaikkien vastaan tulleiden joukosta. Ehkä juuri sen takia en juurikaan vastustellut, kun vetäisit minut rivakalla otteella suoraan altaan syvään päähän. Totuin kylmään veteen ennen kuin ehdin huomatakaan, opin täydentämään lauseesi ja tuntemaan kehosi jokaisen piirteen, trauman ja eleen.
Yhtä huomaamattomasti kuusi kuukautta pauhasi ohi kosken tavoin, ja sorsat saapuivat uiskentelemaan rannan liepeille. Siinä vaiheessa olin jo auttamattomasti puolihukuksissa, kaulaani myöten kietoutuneena sinuun, keveyteesi ja mutkattomuuteesi, kehräten häikäilemättömästi kosketuksia ja kuiskien tuhmia sanoja korvaasi.

Puhuessasi et vilkuile turhaan ympäriinsä, vaan lasket katseesi kiertelemättä ja painavana iholle. Välissä venyttelet laiskasti, kohotat käsivarsiasi, jolloin paidanhelmasi nousee hieman, paljastaen kaistaleen alavatsasi suloista kaarta. Kun niskasi on taivutettuna hennosti taaksepäin etkä välttämättä huomaa, annan silmieni viipyillä sinussa hieman pidempään, kyynärtaipeista sormenpäihin asti.

Ennen sinuun tutustumista puolitutuillani oli pois kääntyessäni tapana kuiskutella paheellisuudesta ja huorista, enkä viitsi kieltää, ettekö muisto noista sanoista tuntuisi edelleen aamuisin kohmeisuutena luissani, mutten siltikään malta olla miettimättä, miltä nuo sormet tuntuisivat sisälläni.