"sinun" poems - Hello Poetry

Minä en ole yhtäkuin paidan- tai hameenhelman pituus tai seksikumppaneiden määrä Hetkittäinen rohkeus ei määritä minua, eikä hetki kun henki salpautuu kassajonossa Se ei kerro mitään jos väistän katseellani, annan sen kulkeutua ohitsesi Tai se, jos pysyn nauramatta tuijotuskilpailussa En halua koskaan uskotella tuntevani sinut paremmin kuin sinä tunnet itsesi, mutta sinä olet enemmän kuin särkyvä ääni puhelimessa, enemmän kuin humalassa hoipertelu rappukäytävässä, enemmän mitä isäsi sanoo sinun olevan, enemmän mitä äitisi odottaa sinulta Turhaan olet niin ankara itsellesi, jos suutelet väärää tyyppiä kotibileissä jos kätesi tärisevät niin pahasti ettet pysty piirtämään suoraa viivaa, ja läikytät kahvia uudelle paidalle Se peseytyy pois

0

Dec 29, 2015

Dec 29, 2015 at 7:42 AM UTC

julia-anniina

Untitled

Minä en ole yhtäkuin paidan- tai hameenhelman pituus tai seksikumppaneiden määrä Hetkittäinen rohkeus ei määritä minua, eikä hetki kun henki salpautuu kassajonossa Se ei kerro mitään jos väistän katseellani, annan sen kulkeutua ohitsesi Tai se, jos pysyn nauramatta tuijotuskilpailussa En halua koskaan uskotella tuntevani sinut paremmin kuin sinä tunnet itsesi, mutta sinä olet enemmän kuin särkyvä ääni puhelimessa, enemmän kuin humalassa hoipertelu rappukäytävässä, enemmän mitä isäsi sanoo sinun olevan, enemmän mitä äitisi odottaa sinulta Turhaan olet niin ankara itsellesi, jos suutelet väärää tyyppiä kotibileissä jos kätesi tärisevät niin pahasti ettet pysty piirtämään suoraa viivaa, ja läikytät kahvia uudelle paidalle Se peseytyy pois

15

Katkean, takeltelen Kuin olisin kolauttanut pääni ja hetkeksi unohtanut kuinka olla Silmiä räpäyttäessä kadotan oikean kohdan, nikottelen ja hämäännyn En osaa hahmottaa missä sinun ajatuksesi loppuu ja missä omani alkaa Johdattelet hienovarhaisesti harhaan, puhut pääni pyörryksiin Et koskaan lopeta, vaikene, edes hetkeksi, vaikka olen ahdettu niin täyteen sanoja, etten voi ottaa sisääni enää yhtäkään Ja jollain tapaa teet sen niin ovelasti, niin leveästi hymyillen, pidellen kaikkia lankoja keveästi käsissäsi Saaden minut uskomaan, että äänessä olinkin kokoajan minä

0

Jan 27, 2016

Jan 27, 2016 at 2:00 PM UTC

julia-anniina

Untitled

Katkean, takeltelen Kuin olisin kolauttanut pääni ja hetkeksi unohtanut kuinka olla Silmiä räpäyttäessä kadotan oikean kohdan, nikottelen ja hämäännyn En osaa hahmottaa missä sinun ajatuksesi loppuu ja missä omani alkaa Johdattelet hienovarhaisesti harhaan, puhut pääni pyörryksiin Et koskaan lopeta, vaikene, edes hetkeksi, vaikka olen ahdettu niin täyteen sanoja, etten voi ottaa sisääni enää yhtäkään Ja jollain tapaa teet sen niin ovelasti, niin leveästi hymyillen, pidellen kaikkia lankoja keveästi käsissäsi Saaden minut uskomaan, että äänessä olinkin kokoajan minä

13

Pohdin, pitäisikö lauseista sittenkin karsia pois hieman pikkusieluiselta kuulostava katkeruus ja täytteeksi laitetut kirosanat, vaikka niillä jos joillakin saa kaivettua esille kauan odotettuja reaktioita. Tosin tuohon sääntöön sinun oli tietenkin tehtävä poikkeus, ja pysyä aina yhtä ilmeikkäänä ja vastaanottavaisena kuin tiiliseinä. Se piirre sinussa on yksi ainoita, josta en tunnu saavan otetta, vaikka kuinka repisin hermojani ja haavojani auki. Miellyttävämpää olisi pitää yllä kuvitelmaa, että jossakin sen tyyneyden ja päälleliimatun rauhallisuuden alla kuohuu, kuohuu niin vitun kovaa, että jossakin vaiheessa läikähdät yli reunojesi, ja voimme taas alkaa käyttäytyä niin kuin kuuluu. Haluan hienovaraisesti varmistaa, että paikalla tuolla hetkellä, seuraten sivusta, antaen jääpalojen sulaa hiljaa lasissa. Jälkeenpäin voin vaivihkaa hivuttautua viereesi, ja niin kuin on tapana, ujuttaa sormeni hitaasti selän ja niskan kautta hiuksiisi. Vasta kun olet tarpeeksi lähellä, tunnustan harmistuneena, että oikeasti olen vihainen vain siksi, että lähtöni jälkeen maaliskuussa vaihdoit kiireesti sänkysi lakanat, etkä ole suudellut moneen viikkoon.

0

Apr 14, 2016

Apr 14, 2016 at 4:29 PM UTC

julia-anniina

Untitled

Pohdin, pitäisikö lauseista sittenkin karsia pois hieman pikkusieluiselta kuulostava katkeruus ja täytteeksi laitetut kirosanat, vaikka niillä jos joillakin saa kaivettua esille kauan odotettuja reaktioita. Tosin tuohon sääntöön sinun oli tietenkin tehtävä poikkeus, ja pysyä aina yhtä ilmeikkäänä ja vastaanottavaisena kuin tiiliseinä. Se piirre sinussa on yksi ainoita, josta en tunnu saavan otetta, vaikka kuinka repisin hermojani ja haavojani auki. Miellyttävämpää olisi pitää yllä kuvitelmaa, että jossakin sen tyyneyden ja päälleliimatun rauhallisuuden alla kuohuu, kuohuu niin vitun kovaa, että jossakin vaiheessa läikähdät yli reunojesi, ja voimme taas alkaa käyttäytyä niin kuin kuuluu. Haluan hienovaraisesti varmistaa, että paikalla tuolla hetkellä, seuraten sivusta, antaen jääpalojen sulaa hiljaa lasissa. Jälkeenpäin voin vaivihkaa hivuttautua viereesi, ja niin kuin on tapana, ujuttaa sormeni hitaasti selän ja niskan kautta hiuksiisi. Vasta kun olet tarpeeksi lähellä, tunnustan harmistuneena, että oikeasti olen vihainen vain siksi, että lähtöni jälkeen maaliskuussa vaihdoit kiireesti sänkysi lakanat, etkä ole suudellut moneen viikkoon.

2

vähän kuin sokea piste näkökentässä minulla on yläselässä sellaisia kohtia joihin on mahdotonta ylettää nojasin kasvoja käteeni purren hampaita kevyesti rystysiin kyynärvarsissa ihottumaa asfaltista iho kiristyneenä nivelten päälle leikitellen ajatuksella miltä tuntuisi kävellä tästä niityn ja muutaman porttikongin lävitse istuutua valoisaan olohuoneeseen häpeänsekaisena viereesi sohvalle nyppiä hiljaa pikkukiviä pois ruhjeista antaa sinun kysellä kuulumisia ääneni murtuen hennosti paikka paikoin ei vihasta tai pelosta tai mistään niin vahvasta vaan ehkä hämmennyksestä sitä kouraisevaa tunnetta kohtaan ettei minusta ole välttämättä kukaan välittänyt koskaan niin vilpittömästi että jaksaisi päivästä toiseen pidellä sylissä hetkeksikään hellittämättä

0

May 25, 2016

May 25, 2016 at 2:19 PM UTC

julia-anniina

poutaa, 2

vähän kuin sokea piste näkökentässä minulla on yläselässä sellaisia kohtia joihin on mahdotonta ylettää nojasin kasvoja käteeni purren hampaita kevyesti rystysiin kyynärvarsissa ihottumaa asfaltista iho kiristyneenä nivelten päälle leikitellen ajatuksella miltä tuntuisi kävellä tästä niityn ja muutaman porttikongin lävitse istuutua valoisaan olohuoneeseen häpeänsekaisena viereesi sohvalle nyppiä hiljaa pikkukiviä pois ruhjeista antaa sinun kysellä kuulumisia ääneni murtuen hennosti paikka paikoin ei vihasta tai pelosta tai mistään niin vahvasta vaan ehkä hämmennyksestä sitä kouraisevaa tunnetta kohtaan ettei minusta ole välttämättä kukaan välittänyt koskaan niin vilpittömästi että jaksaisi päivästä toiseen pidellä sylissä hetkeksikään hellittämättä

23