"puiden" poems
Johdatat meitä läpi kapeiden portaikkojen, poikki kaltevien askelmien, jotka saattavat pettää niille astuessa
Puiden reunustamille kujille, joilla luonto tuntuu tukahtuvan omaan vihreyteensä ja kesäyön hämärään
Läpi ihmismassan, jolla on päällään kimaltavia mekkoja ja suussaan kieliä, joita en täysin ymmärrä
Paikkoihin maanpinnan alapuolelle, jotka ovat nekin laitojaan myöten täynnä
Vietämme niissä hetken kerrallaan, muiden ympäröimänä mutta silti kovin kahden
Halusit eksyä meihin ja siihen iltaan, enkä minäkään uskalla toivoa mitään muuta
Pian kätesi hivuttautuu omaani ja olemme taas ulkona
Pysähdymme katselemaan, kuinka horisontin takaa alkaa päivä nousta heti kahden jälkeen
Korkeiden rakennusten estäessä merituulen pääsyn keuhkoihin ja takin sisään
May 31, 2016
May 31, 2016 at 7:31 AM UTC
Istuin pelkääjän paikalla, jalat syliin nostettuina, jotta varpaista ei katoaisi tunto.
Oli yksi vuoden kylmimmistä päivistä. Talvi oli tullut myöhemmin kuin minään aikaisempana vuotena, mutta ottanut yhden yön aikana loppukirin, ja upottanut kaupungit muutamassa tunnissa paksun lumikerroksen alle.
Ilmastointi puhalsi haaleasti päällemme, välillä katkonaisesti, välillä tasaisesti huristen.
Nukahdin ehkä jossakin vaiheessa, pää nuokkuen selkänojaa vasten.
Sujautit toisen kätesi takkini alle lämmitelläksesi. Kaksitoista viikkoa on pitkä aika, sanoit hiljaa, nostamatta katsetta tiestä. Ikkunasta näkyi metsänvarteen maamerkiksi rakennettu, nyt harmaaseen ja valkeaan peittynyt panssarivaunu.
Kolme kuukautta myöhemmin helle seisoi painostavana talojen välissä ja katukiveyksillä, saaden paidan liimaantumaan märkänä kiinni selkään. Tuon lisäksi juuri mikään muu ei ollut muuttunut.
Et ollut vielä korjannut auton ilmastointia, ja sisätilaan putoili kanavia pitkin kukkivien puiden silmuja. En vaivautunut kysymään, minne olimme menossa, tai kuinka kauan sinne kestäisi ajaa. Mitä kauniimpi sää, sen hauskempaa oli painaa jalkaa lujemmin polkimelle, tapasit sanoa.
Rullasin puoleiseni ikkunan auki, ja lepuutin hetken kättäni sen reunalla.
May 22, 2016
May 22, 2016 at 12:55 PM UTC
Nurmikko on tummanvihreää ja kylmästä karheaa
Sen alla on kilometreittäin multaa,
tupakantumppeja, kuolleita eläimiä
Aurinko on painunut hetki sitten puiden taakse
niiden välistä juoksee rusakko meitä kohti
Hengityksesi on lämmintä ja kosteaa korvani vieressä
Paleltaako, kysyt,
kun painat huulesi käsiäni vasten
Pidät tiukasti niskastani kiinni,
vielä tiukemmin hiuksistani
ja katsot suoraan silmiin kun lyöt
Jan 25, 2016
Jan 25, 2016 at 2:32 PM UTC