"muiden" poems
ihminen on omalle minälleen susi
ja jos ajatukselle antaa pikkusormen
se todellakin vie koko kehon
eikä sitä paranna kymmenen haukkua tai sata kehua
jos itse huutaa lakkaamatta niiden päälle
rakentaa perusteet juoksuhiekkaan
tekee turvapaikan jostakin kovin petollisesta
muiden huomaamatta tai kirkkain silmin valehdellen
kusettaa kuitenkin vain itseään
onhan sen pakko vaikuttaa jokaiseen elämän osa-alueeseen
tuosta noin vain, kertaheitolla
jos vain olet tuosta vähän kapeampi
tuosta hieman kevyempi
linnunluinen ja teräväpolvinen
mittasuhteet vääristyvät mittoja tuijottamalla
ravaamalla asuntonsa portaita ylös alas ylös
se vaati uhrauksia
mutta kyllä ne kaikki luvut muistaa ulkoa
taulukot ja tuoteselosteet, edelleen
vihreää teetä ja laksatiiveja
sitten vielä kerran
mutta onni onnettomuudessa;
fyysistä itseään on mahdoton lähteä karkuun
voit juosta maailman ääriin asti
ja silti perille päästyäsi
olet edelleen sinä, omissa nahoissasi
mieltä, ihoa, sisuskaluja myöten
keho kestää uskomattomia asioita
kestää läpi avannon pintajään ja lapsuuden vesirokon
tervan ja vatsalaukkua polttavan putken
loppumattomien lihassärkyjen
viikkotolkulla lavuaarin yllä kakomisen
aina vain kasvattaen arpea ruhjeisiin
haalistaen verenpurkaumat
jotta voisit juosta, tanssia, naida
kiivetä vuorille tai vaikka hitto soikoon puuhun
ei se siitä sen kummemmaksi muutu
vaikka sinua olisi olemassa
kolmasosan vähemmän
Jun 8, 2016
Jun 8, 2016 at 4:28 PM UTC
puhukaa, puhukaa, puhukaa
ja mitä enemmän puhutaan,
sitä enemmän tunnen itseni täysin keskinkertaiseksi
*muistittehan istua selkä suorana?
jos välttelette muiden katsetta,
teitä saatetaan pitää epäilyttävänä*
sanot mun nimen pehmeästi ja kahdella uulla
hymyillen viekkaasti,
sitä hymyä, joka antaa ymmärtää,
että yllytettäessä tekisit mitä vain, kenelle vain
tarvitsisi vain pyytää, niin ottaisit lähelle
ahtautuisit viereeni sille pienelle siivulle parveketta jonne sade ei yllä
naureskellen alakuloisena sille,
että syksy vyöryy ylitse, vaikka kuinka tahtoisi estää
hyvää syntymäpäivää
Feb 18, 2016
Feb 18, 2016 at 3:40 PM UTC
Johdatat meitä läpi kapeiden portaikkojen, poikki kaltevien askelmien, jotka saattavat pettää niille astuessa
Puiden reunustamille kujille, joilla luonto tuntuu tukahtuvan omaan vihreyteensä ja kesäyön hämärään
Läpi ihmismassan, jolla on päällään kimaltavia mekkoja ja suussaan kieliä, joita en täysin ymmärrä
Paikkoihin maanpinnan alapuolelle, jotka ovat nekin laitojaan myöten täynnä
Vietämme niissä hetken kerrallaan, muiden ympäröimänä mutta silti kovin kahden
Halusit eksyä meihin ja siihen iltaan, enkä minäkään uskalla toivoa mitään muuta
Pian kätesi hivuttautuu omaani ja olemme taas ulkona
Pysähdymme katselemaan, kuinka horisontin takaa alkaa päivä nousta heti kahden jälkeen
Korkeiden rakennusten estäessä merituulen pääsyn keuhkoihin ja takin sisään
May 31, 2016
May 31, 2016 at 7:31 AM UTC