ihminen on omalle minälleen susi
ja jos ajatukselle antaa pikkusormen
se todellakin vie koko kehon
eikä sitä paranna kymmenen haukkua tai sata kehua
jos itse huutaa lakkaamatta niiden päälle
rakentaa perusteet juoksuhiekkaan
tekee turvapaikan jostakin kovin petollisesta
muiden huomaamatta tai kirkkain silmin valehdellen
kusettaa kuitenkin vain itseään
onhan sen pakko vaikuttaa jokaiseen elämän osa-alueeseen
tuosta noin vain, kertaheitolla
jos vain olet tuosta vähän kapeampi
tuosta hieman kevyempi
linnunluinen ja teräväpolvinen
mittasuhteet vääristyvät mittoja tuijottamalla
ravaamalla asuntonsa portaita ylös alas ylös
se vaati uhrauksia
mutta kyllä ne kaikki luvut muistaa ulkoa
taulukot ja tuoteselosteet, edelleen
vihreää teetä ja laksatiiveja
sitten vielä kerran
mutta onni onnettomuudessa;
fyysistä itseään on mahdoton lähteä karkuun
voit juosta maailman ääriin asti
ja silti perille päästyäsi
olet edelleen sinä, omissa nahoissasi
mieltä, ihoa, sisuskaluja myöten
keho kestää uskomattomia asioita
kestää läpi avannon pintajään ja lapsuuden vesirokon
tervan ja vatsalaukkua polttavan putken
loppumattomien lihassärkyjen
viikkotolkulla lavuaarin yllä kakomisen
aina vain kasvattaen arpea ruhjeisiin
haalistaen verenpurkaumat
jotta voisit juosta, tanssia, naida
kiivetä vuorille tai vaikka hitto soikoon puuhun
ei se siitä sen kummemmaksi muutu
vaikka sinua olisi olemassa
kolmasosan vähemmän
