"kuinka" poems - Hello Poetry

Katkean, takeltelen Kuin olisin kolauttanut pääni ja hetkeksi unohtanut kuinka olla Silmiä räpäyttäessä kadotan oikean kohdan, nikottelen ja hämäännyn En osaa hahmottaa missä sinun ajatuksesi loppuu ja missä omani alkaa Johdattelet hienovarhaisesti harhaan, puhut pääni pyörryksiin Et koskaan lopeta, vaikene, edes hetkeksi, vaikka olen ahdettu niin täyteen sanoja, etten voi ottaa sisääni enää yhtäkään Ja jollain tapaa teet sen niin ovelasti, niin leveästi hymyillen, pidellen kaikkia lankoja keveästi käsissäsi Saaden minut uskomaan, että äänessä olinkin kokoajan minä

0

Jan 27, 2016

Jan 27, 2016 at 2:00 PM UTC

julia-anniina

Untitled

Katkean, takeltelen Kuin olisin kolauttanut pääni ja hetkeksi unohtanut kuinka olla Silmiä räpäyttäessä kadotan oikean kohdan, nikottelen ja hämäännyn En osaa hahmottaa missä sinun ajatuksesi loppuu ja missä omani alkaa Johdattelet hienovarhaisesti harhaan, puhut pääni pyörryksiin Et koskaan lopeta, vaikene, edes hetkeksi, vaikka olen ahdettu niin täyteen sanoja, etten voi ottaa sisääni enää yhtäkään Ja jollain tapaa teet sen niin ovelasti, niin leveästi hymyillen, pidellen kaikkia lankoja keveästi käsissäsi Saaden minut uskomaan, että äänessä olinkin kokoajan minä

13

Pohdin, pitäisikö lauseista sittenkin karsia pois hieman pikkusieluiselta kuulostava katkeruus ja täytteeksi laitetut kirosanat, vaikka niillä jos joillakin saa kaivettua esille kauan odotettuja reaktioita. Tosin tuohon sääntöön sinun oli tietenkin tehtävä poikkeus, ja pysyä aina yhtä ilmeikkäänä ja vastaanottavaisena kuin tiiliseinä. Se piirre sinussa on yksi ainoita, josta en tunnu saavan otetta, vaikka kuinka repisin hermojani ja haavojani auki. Miellyttävämpää olisi pitää yllä kuvitelmaa, että jossakin sen tyyneyden ja päälleliimatun rauhallisuuden alla kuohuu, kuohuu niin vitun kovaa, että jossakin vaiheessa läikähdät yli reunojesi, ja voimme taas alkaa käyttäytyä niin kuin kuuluu. Haluan hienovaraisesti varmistaa, että paikalla tuolla hetkellä, seuraten sivusta, antaen jääpalojen sulaa hiljaa lasissa. Jälkeenpäin voin vaivihkaa hivuttautua viereesi, ja niin kuin on tapana, ujuttaa sormeni hitaasti selän ja niskan kautta hiuksiisi. Vasta kun olet tarpeeksi lähellä, tunnustan harmistuneena, että oikeasti olen vihainen vain siksi, että lähtöni jälkeen maaliskuussa vaihdoit kiireesti sänkysi lakanat, etkä ole suudellut moneen viikkoon.

0

Apr 14, 2016

Apr 14, 2016 at 4:29 PM UTC

julia-anniina

Untitled

Pohdin, pitäisikö lauseista sittenkin karsia pois hieman pikkusieluiselta kuulostava katkeruus ja täytteeksi laitetut kirosanat, vaikka niillä jos joillakin saa kaivettua esille kauan odotettuja reaktioita. Tosin tuohon sääntöön sinun oli tietenkin tehtävä poikkeus, ja pysyä aina yhtä ilmeikkäänä ja vastaanottavaisena kuin tiiliseinä. Se piirre sinussa on yksi ainoita, josta en tunnu saavan otetta, vaikka kuinka repisin hermojani ja haavojani auki. Miellyttävämpää olisi pitää yllä kuvitelmaa, että jossakin sen tyyneyden ja päälleliimatun rauhallisuuden alla kuohuu, kuohuu niin vitun kovaa, että jossakin vaiheessa läikähdät yli reunojesi, ja voimme taas alkaa käyttäytyä niin kuin kuuluu. Haluan hienovaraisesti varmistaa, että paikalla tuolla hetkellä, seuraten sivusta, antaen jääpalojen sulaa hiljaa lasissa. Jälkeenpäin voin vaivihkaa hivuttautua viereesi, ja niin kuin on tapana, ujuttaa sormeni hitaasti selän ja niskan kautta hiuksiisi. Vasta kun olet tarpeeksi lähellä, tunnustan harmistuneena, että oikeasti olen vihainen vain siksi, että lähtöni jälkeen maaliskuussa vaihdoit kiireesti sänkysi lakanat, etkä ole suudellut moneen viikkoon.

2

puhukaa, puhukaa, puhukaa ja mitä enemmän puhutaan, sitä enemmän tunnen itseni täysin keskinkertaiseksi *muistittehan istua selkä suorana? jos välttelette muiden katsetta, teitä saatetaan pitää epäilyttävänä* sanot mun nimen pehmeästi ja kahdella uulla hymyillen viekkaasti, sitä hymyä, joka antaa ymmärtää, että yllytettäessä tekisit mitä vain, kenelle vain tarvitsisi vain pyytää, niin ottaisit lähelle ahtautuisit viereeni sille pienelle siivulle parveketta jonne sade ei yllä naureskellen alakuloisena sille, että syksy vyöryy ylitse, vaikka kuinka tahtoisi estää hyvää syntymäpäivää

0

Feb 18, 2016

Feb 18, 2016 at 3:40 PM UTC

julia-anniina

6.9.2015

puhukaa, puhukaa, puhukaa ja mitä enemmän puhutaan, sitä enemmän tunnen itseni täysin keskinkertaiseksi *muistittehan istua selkä suorana? jos välttelette muiden katsetta, teitä saatetaan pitää epäilyttävänä* sanot mun nimen pehmeästi ja kahdella uulla hymyillen viekkaasti, sitä hymyä, joka antaa ymmärtää, että yllytettäessä tekisit mitä vain, kenelle vain tarvitsisi vain pyytää, niin ottaisit lähelle ahtautuisit viereeni sille pienelle siivulle parveketta jonne sade ei yllä naureskellen alakuloisena sille, että syksy vyöryy ylitse, vaikka kuinka tahtoisi estää hyvää syntymäpäivää

15

Sä olet kuin krapula, joka ei tunnu väistyvän Monen päivän painostava sisäilma, pakoon pyrkivä ajatus mielen perällä Tai kuin se tiedottomuus, kun herää auton kyydistä niskat jumissa moottoritien jylistessä renkaiden alla Ymmärtämättä hetkeen, miksi meteli on niin kova Sulle sellainen tiedottomuus on tavoite Miettimättä muutamaa sekuntia kauempaa hyökkäät kiinni hetkiin, tilaisuuksiin, kaksinkäsin kuin ne saattaisivat karata Kuulemma olisi hulluutta jäädä vain paikoilleen Matkustat aina omin päin, varoituksista huolimatta yksin Haluat tutustua vieruskaveriin yön yli kestävällä junamatkalla, testata viehätysvoimaasi tuntemattomiin, viekoitella itsesi ystäväporukoihin Palatessasi kerrot, kuinka ihmiset ovat kauniimpia Välimeren toisella puolella, että olet valmis lähtemään heti uudestaan Kuuntelen suupielet hymyssä, pää kallellaan, kuin keskittyisin, pitäen piikikkäät sanat itselläni Ehkä sen takia me ei juurikaan enää jutella, sen takia, etten siedä sitä vilpitöntä iloa äänessäsi Enkä pysty olemaan miettimättä, onko pahempi olla ilkeä kerran tahallaan vai jatkuvasti huomaamattaan

0

Feb 24, 2016

Feb 24, 2016 at 4:25 PM UTC

julia-anniina

Untitled

Sä olet kuin krapula, joka ei tunnu väistyvän Monen päivän painostava sisäilma, pakoon pyrkivä ajatus mielen perällä Tai kuin se tiedottomuus, kun herää auton kyydistä niskat jumissa moottoritien jylistessä renkaiden alla Ymmärtämättä hetkeen, miksi meteli on niin kova Sulle sellainen tiedottomuus on tavoite Miettimättä muutamaa sekuntia kauempaa hyökkäät kiinni hetkiin, tilaisuuksiin, kaksinkäsin kuin ne saattaisivat karata Kuulemma olisi hulluutta jäädä vain paikoilleen Matkustat aina omin päin, varoituksista huolimatta yksin Haluat tutustua vieruskaveriin yön yli kestävällä junamatkalla, testata viehätysvoimaasi tuntemattomiin, viekoitella itsesi ystäväporukoihin Palatessasi kerrot, kuinka ihmiset ovat kauniimpia Välimeren toisella puolella, että olet valmis lähtemään heti uudestaan Kuuntelen suupielet hymyssä, pää kallellaan, kuin keskittyisin, pitäen piikikkäät sanat itselläni Ehkä sen takia me ei juurikaan enää jutella, sen takia, etten siedä sitä vilpitöntä iloa äänessäsi Enkä pysty olemaan miettimättä, onko pahempi olla ilkeä kerran tahallaan vai jatkuvasti huomaamattaan

24

Johdatat meitä läpi kapeiden portaikkojen, poikki kaltevien askelmien, jotka saattavat pettää niille astuessa Puiden reunustamille kujille, joilla luonto tuntuu tukahtuvan omaan vihreyteensä ja kesäyön hämärään Läpi ihmismassan, jolla on päällään kimaltavia mekkoja ja suussaan kieliä, joita en täysin ymmärrä Paikkoihin maanpinnan alapuolelle, jotka ovat nekin laitojaan myöten täynnä Vietämme niissä hetken kerrallaan, muiden ympäröimänä mutta silti kovin kahden Halusit eksyä meihin ja siihen iltaan, enkä minäkään uskalla toivoa mitään muuta Pian kätesi hivuttautuu omaani ja olemme taas ulkona Pysähdymme katselemaan, kuinka horisontin takaa alkaa päivä nousta heti kahden jälkeen Korkeiden rakennusten estäessä merituulen pääsyn keuhkoihin ja takin sisään

0

May 31, 2016

May 31, 2016 at 7:31 AM UTC

julia-anniina

honeymoon

Johdatat meitä läpi kapeiden portaikkojen, poikki kaltevien askelmien, jotka saattavat pettää niille astuessa Puiden reunustamille kujille, joilla luonto tuntuu tukahtuvan omaan vihreyteensä ja kesäyön hämärään Läpi ihmismassan, jolla on päällään kimaltavia mekkoja ja suussaan kieliä, joita en täysin ymmärrä Paikkoihin maanpinnan alapuolelle, jotka ovat nekin laitojaan myöten täynnä Vietämme niissä hetken kerrallaan, muiden ympäröimänä mutta silti kovin kahden Halusit eksyä meihin ja siihen iltaan, enkä minäkään uskalla toivoa mitään muuta Pian kätesi hivuttautuu omaani ja olemme taas ulkona Pysähdymme katselemaan, kuinka horisontin takaa alkaa päivä nousta heti kahden jälkeen Korkeiden rakennusten estäessä merituulen pääsyn keuhkoihin ja takin sisään

9

vehreiden harjujen päällä kohoaa ilmavoimaloita piirtyen selkeärajaisina vasten taivasta metalliset seinät välkkyen valon osuessa niihin muistan ilman pienintäkään epäilystä että noiden harjujen takana umpeen kasvaneiden polkujen päässä niin syrjässä, ettei sinne eksy sattumalta on kallioisia rantoja bensalta ja nuotioilta tuoksuvia sameavetisiä lampia nokkosia polttamassa jalansyrjiä näin unia niistä, niin värikkäitä ja todentuntuisia että heräsin aina säpsähtäen, niskat jumissa nyrkit puristettuina tiukasti hiusten sekaan mutta tunsin, kuinka aloin unohtamaan pikkuhiljaa, yksityiskohta kerrallaan havahtumaan jostakin sellaisesta joka oli painanut kylkiluita kasaan jo pitkään olen varma, että unohtamisen myötä ne unet tulevat harvenemaan muuttamaan muotoaan joksikin toiseksi (siksi, jonka nimeä en ole vielä oppinut muistamaan jonka läsnäoloa en tunnista, vaikka olisin kosketusetäisyydellä) ja ennen pitkää, hitaasti mutta huojentavan varmasti lakkaavat kokonaan olemasta

0

May 25, 2016

May 25, 2016 at 12:21 PM UTC

julia-anniina

poutaa, 1

vehreiden harjujen päällä kohoaa ilmavoimaloita piirtyen selkeärajaisina vasten taivasta metalliset seinät välkkyen valon osuessa niihin muistan ilman pienintäkään epäilystä että noiden harjujen takana umpeen kasvaneiden polkujen päässä niin syrjässä, ettei sinne eksy sattumalta on kallioisia rantoja bensalta ja nuotioilta tuoksuvia sameavetisiä lampia nokkosia polttamassa jalansyrjiä näin unia niistä, niin värikkäitä ja todentuntuisia että heräsin aina säpsähtäen, niskat jumissa nyrkit puristettuina tiukasti hiusten sekaan mutta tunsin, kuinka aloin unohtamaan pikkuhiljaa, yksityiskohta kerrallaan havahtumaan jostakin sellaisesta joka oli painanut kylkiluita kasaan jo pitkään olen varma, että unohtamisen myötä ne unet tulevat harvenemaan muuttamaan muotoaan joksikin toiseksi (siksi, jonka nimeä en ole vielä oppinut muistamaan jonka läsnäoloa en tunnista, vaikka olisin kosketusetäisyydellä) ja ennen pitkää, hitaasti mutta huojentavan varmasti lakkaavat kokonaan olemasta

25

kahdeksan kuukautta olen puhunut ohi suuni sellaisista asioista jotka olisi pitänyt jättää kahdenkeskisiksi sellaisille ihmisille joille kukaan ei ole tilivelvollinen tietämättömyyttäni tai itsekkyyttäni tai tahdittomuuttani joskus myös tahallani kun olen ollut yksinäinen en vastaa viesteihin vaikka lupasin ja sitten kun vastaan teen sen väärällä hetkellä tai liian nopeasti tai kolme päivää myöhässä en saa muotoiltua sanojani oikealta kuulostavaan järjestykseen en voi muuttua pelastusrenkaaksi toiselle vaikka kuinka haluaisin enkä osaa lohduttaa kun purskahdat yhtäkkiä itkuun sylissäni joka kerta kun aloitan lauseen kieltävällä sanalla tiedän jääväni vain enemmän velkaa siitä että sohin huomaamattani aristavia paikkoja ja siitä että sisälläsi on niin paljon hyvyyttä että menen sanattomaksi niin paljon elämää että se saa polvet pettämään

0

Mar 18, 2016

Mar 18, 2016 at 11:11 AM UTC

julia-anniina

02:00

kahdeksan kuukautta olen puhunut ohi suuni sellaisista asioista jotka olisi pitänyt jättää kahdenkeskisiksi sellaisille ihmisille joille kukaan ei ole tilivelvollinen tietämättömyyttäni tai itsekkyyttäni tai tahdittomuuttani joskus myös tahallani kun olen ollut yksinäinen en vastaa viesteihin vaikka lupasin ja sitten kun vastaan teen sen väärällä hetkellä tai liian nopeasti tai kolme päivää myöhässä en saa muotoiltua sanojani oikealta kuulostavaan järjestykseen en voi muuttua pelastusrenkaaksi toiselle vaikka kuinka haluaisin enkä osaa lohduttaa kun purskahdat yhtäkkiä itkuun sylissäni joka kerta kun aloitan lauseen kieltävällä sanalla tiedän jääväni vain enemmän velkaa siitä että sohin huomaamattani aristavia paikkoja ja siitä että sisälläsi on niin paljon hyvyyttä että menen sanattomaksi niin paljon elämää että se saa polvet pettämään

15

aamut ovat harmaita ja raukeita iltapäivät kelmeitä ja sotkuisia istun tukevasti aloillani mutkalla sohvannurkassa on pidettävä kiinni polvista jollen halua tuntea tippuvani kerrot avaruudesta ja viidakoista kuinka haluaisit parvisängyn ja köynnöskasveja katonrajaan riittäisi pelkästään se jos olisi syvä kylpyamme ja aina tuoretta kahvia taitan pääni selkänojalle nojaat hieman lähemmäs helähdät nauramaan puren hampaitani yhteen ulkona on alkanut hämärtää mutta sätkäsi palaa edelleen nämä ovat jäähyväiset ja sydämeni laukkaa kuin varsalauma

0

Apr 7, 2016

Apr 7, 2016 at 12:52 PM UTC

julia-anniina

28. maaliskuuta

aamut ovat harmaita ja raukeita iltapäivät kelmeitä ja sotkuisia istun tukevasti aloillani mutkalla sohvannurkassa on pidettävä kiinni polvista jollen halua tuntea tippuvani kerrot avaruudesta ja viidakoista kuinka haluaisit parvisängyn ja köynnöskasveja katonrajaan riittäisi pelkästään se jos olisi syvä kylpyamme ja aina tuoretta kahvia taitan pääni selkänojalle nojaat hieman lähemmäs helähdät nauramaan puren hampaitani yhteen ulkona on alkanut hämärtää mutta sätkäsi palaa edelleen nämä ovat jäähyväiset ja sydämeni laukkaa kuin varsalauma

20

Istuin pelkääjän paikalla, jalat syliin nostettuina, jotta varpaista ei katoaisi tunto. Oli yksi vuoden kylmimmistä päivistä. Talvi oli tullut myöhemmin kuin minään aikaisempana vuotena, mutta ottanut yhden yön aikana loppukirin, ja upottanut kaupungit muutamassa tunnissa paksun lumikerroksen alle. Ilmastointi puhalsi haaleasti päällemme, välillä katkonaisesti, välillä tasaisesti huristen. Nukahdin ehkä jossakin vaiheessa, pää nuokkuen selkänojaa vasten. Sujautit toisen kätesi takkini alle lämmitelläksesi. Kaksitoista viikkoa on pitkä aika, sanoit hiljaa, nostamatta katsetta tiestä. Ikkunasta näkyi metsänvarteen maamerkiksi rakennettu, nyt harmaaseen ja valkeaan peittynyt panssarivaunu. Kolme kuukautta myöhemmin helle seisoi painostavana talojen välissä ja katukiveyksillä, saaden paidan liimaantumaan märkänä kiinni selkään. Tuon lisäksi juuri mikään muu ei ollut muuttunut. Et ollut vielä korjannut auton ilmastointia, ja sisätilaan putoili kanavia pitkin kukkivien puiden silmuja. En vaivautunut kysymään, minne olimme menossa, tai kuinka kauan sinne kestäisi ajaa. Mitä kauniimpi sää, sen hauskempaa oli painaa jalkaa lujemmin polkimelle, tapasit sanoa. Rullasin puoleiseni ikkunan auki, ja lepuutin hetken kättäni sen reunalla.

0

May 22, 2016

May 22, 2016 at 12:55 PM UTC

julia-anniina

kesäkissa

Istuin pelkääjän paikalla, jalat syliin nostettuina, jotta varpaista ei katoaisi tunto. Oli yksi vuoden kylmimmistä päivistä. Talvi oli tullut myöhemmin kuin minään aikaisempana vuotena, mutta ottanut yhden yön aikana loppukirin, ja upottanut kaupungit muutamassa tunnissa paksun lumikerroksen alle. Ilmastointi puhalsi haaleasti päällemme, välillä katkonaisesti, välillä tasaisesti huristen. Nukahdin ehkä jossakin vaiheessa, pää nuokkuen selkänojaa vasten. Sujautit toisen kätesi takkini alle lämmitelläksesi. Kaksitoista viikkoa on pitkä aika, sanoit hiljaa, nostamatta katsetta tiestä. Ikkunasta näkyi metsänvarteen maamerkiksi rakennettu, nyt harmaaseen ja valkeaan peittynyt panssarivaunu. Kolme kuukautta myöhemmin helle seisoi painostavana talojen välissä ja katukiveyksillä, saaden paidan liimaantumaan märkänä kiinni selkään. Tuon lisäksi juuri mikään muu ei ollut muuttunut. Et ollut vielä korjannut auton ilmastointia, ja sisätilaan putoili kanavia pitkin kukkivien puiden silmuja. En vaivautunut kysymään, minne olimme menossa, tai kuinka kauan sinne kestäisi ajaa. Mitä kauniimpi sää, sen hauskempaa oli painaa jalkaa lujemmin polkimelle, tapasit sanoa. Rullasin puoleiseni ikkunan auki, ja lepuutin hetken kättäni sen reunalla.

8

Kärsimättömyys nuolee hitain vedoin pitkin sisäreisiä Pitäisi tehdä ja mennä ja elää keuhkot puhki Pistää pakka sekaisin Rakastaa pidempään kuin yhden illan ajan Olla lähtemättä heti aamusta Herättää suudelmilla ja viistämällä sormilla kyljen ääriviivaa Vaikka sata pelokasta hiirtä juoksisi verisuonissa Vaikka sydän hakkaisi korvissa asti Mutta siinä vaiheessa kun opettelin vastaamaan kyllä, unohdinko, kuinka sanotaan ei

0

Jan 12, 2016

Jan 12, 2016 at 12:52 PM UTC

julia-anniina

Untitled

Kärsimättömyys nuolee hitain vedoin pitkin sisäreisiä Pitäisi tehdä ja mennä ja elää keuhkot puhki Pistää pakka sekaisin Rakastaa pidempään kuin yhden illan ajan Olla lähtemättä heti aamusta Herättää suudelmilla ja viistämällä sormilla kyljen ääriviivaa Vaikka sata pelokasta hiirtä juoksisi verisuonissa Vaikka sydän hakkaisi korvissa asti Mutta siinä vaiheessa kun opettelin vastaamaan kyllä, unohdinko, kuinka sanotaan ei

10

pompin tasajalkaa niin kauan että polte silmien takana laantuu kipuilevat ajatukset eivät kuulu sellaisiin lämpimiin aamupäiviin joina savu tahrii sormenpäät ja parvekkeen laseista hohkaa hitaasti aavistus kesästä kolmannen paikkeilla hengitys alkaa kulkemaan lähes vaivatta vaikka tunnut vieläkin vaimeana painona nivelten päällä tahmeana suupielissä hassua kuinka helposti voi kuvitella ettei huomenna pidäkään olla jossakin aivan niin aikaisin vähän kuin rakentaisi peitoista majan itselleen paksujen kankaiden läpi kaikki tuntuu vain hellinä kolauksina eikä hyökyvinä aaltoina

0

Apr 18, 2016

Apr 18, 2016 at 3:11 PM UTC

julia-anniina

huonon runouden päivä

pompin tasajalkaa niin kauan että polte silmien takana laantuu kipuilevat ajatukset eivät kuulu sellaisiin lämpimiin aamupäiviin joina savu tahrii sormenpäät ja parvekkeen laseista hohkaa hitaasti aavistus kesästä kolmannen paikkeilla hengitys alkaa kulkemaan lähes vaivatta vaikka tunnut vieläkin vaimeana painona nivelten päällä tahmeana suupielissä hassua kuinka helposti voi kuvitella ettei huomenna pidäkään olla jossakin aivan niin aikaisin vähän kuin rakentaisi peitoista majan itselleen paksujen kankaiden läpi kaikki tuntuu vain hellinä kolauksina eikä hyökyvinä aaltoina

28

Jotenkin halusin hetkeksi unohtaa epäkohdat, häiriötekijät Painaa pois mielestä Jopa ne kaikkein kipeimmät ja vaikeimmat Edes yhden illan ajaksi Keskittyä karjumaan keuhkojeni pohjalta asti rakastavani Mennä perässä miettimättä kahta kertaa Katsoa toisaalle, kun joku vetäisee käsiaseen takkinsa alta Olla välittämättä, kun maahan tipahtelee tummia pisteitä yskiessä Kavereitahan tässä ollaan kaikki, eikö Kuinka mulla onkaan ollut ikävä tätä paikkaa

0

Mar 23, 2016

Mar 23, 2016 at 10:58 AM UTC

julia-anniina

Untitled

Jotenkin halusin hetkeksi unohtaa epäkohdat, häiriötekijät Painaa pois mielestä Jopa ne kaikkein kipeimmät ja vaikeimmat Edes yhden illan ajaksi Keskittyä karjumaan keuhkojeni pohjalta asti rakastavani Mennä perässä miettimättä kahta kertaa Katsoa toisaalle, kun joku vetäisee käsiaseen takkinsa alta Olla välittämättä, kun maahan tipahtelee tummia pisteitä yskiessä Kavereitahan tässä ollaan kaikki, eikö Kuinka mulla onkaan ollut ikävä tätä paikkaa

10

punertavien valojen liukuessa yläpuolellamme, vartaloillamme hämärtäen kaiken muun ympäriltä heilautat hiuksiasi puolelta toiselle hampaasi välähtävät hymyillessä kuin leijona valmiina hyökkäämään yleensä puraiset jos joku tulee liian lähelle mutta silloin halusit minun istuvan kasvoillesi koko painollani ja olit jotenkin niin lähellä, elossa, konkreettinen että paloin halusta lipsauttaa kuinka saatan olla rakast

0

Apr 25, 2016

Apr 25, 2016 at 12:45 PM UTC

julia-anniina

Untitled

punertavien valojen liukuessa yläpuolellamme, vartaloillamme hämärtäen kaiken muun ympäriltä heilautat hiuksiasi puolelta toiselle hampaasi välähtävät hymyillessä kuin leijona valmiina hyökkäämään yleensä puraiset jos joku tulee liian lähelle mutta silloin halusit minun istuvan kasvoillesi koko painollani ja olit jotenkin niin lähellä, elossa, konkreettinen että paloin halusta lipsauttaa kuinka saatan olla rakast

14

syyskuun puoliväli kipristeli poskillasi takinkauluksessa takahampaissa pöllytti tukkasi pois hupun sisältä irti palmikolta menin punahehkuiseksi liukkaaksi kuin koripallokentän jäät nauroit kovaa ja minä mukana niin vapaasti että vähemmän tietävän silmissä se olisi vaikuttanut hulluudelta

0

Sep 23, 2016

Sep 23, 2016 at 3:41 PM UTC

julia-anniina

kuinka ymmärtää vastarakastunutta

syyskuun puoliväli kipristeli poskillasi takinkauluksessa takahampaissa pöllytti tukkasi pois hupun sisältä irti palmikolta menin punahehkuiseksi liukkaaksi kuin koripallokentän jäät nauroit kovaa ja minä mukana niin vapaasti että vähemmän tietävän silmissä se olisi vaikuttanut hulluudelta

9