Makaan selälläni, roikotan päätä reunan yli
Vaiti, liikkumatta, jottei hetki särkyisi
Veri kivistää päätä ja sormenpäistä katoaa tunto
Ilta heijastaa seinälle lainehtivia kuvioita
Pakko olla elossa
Pakko olla elossa vielä hetki
Sillä pian tulee öitä, jolloin pimeä ei ole läpitunkematonta
Jolloin metsänrajaan laskeutuu paksu kerros sumua,
katulamppujen valokiilat kuhisevat hyönteisiä
ja askeleet ovat äänettömiä kuivilla teillä

Sellaisena yönä kastaudun viileävetiseen satama-altaaseen
Uin vaivattomasti, kevein vedoin
Ihmeissäni siitä, että kaiken raivon
vatsakipujen
nielaistujen sanojen jälkeen
minuun ei jäänyt pyörremyrskyjä tai tyhjiä kohtia
Ei edes surumielisyyttä
Vaan aluillaan oleva tunne siitä,
että jotakin odottaa kulman takana

kosketa tuosta noin
mieluiten tällä tavalla
hei älä ihan noin kovaa
kun mulle tulee niin helposti mustelmia
niin jos suutelet vaan kaulasta alaspäin
viimeiset viikot ei ole olleet kovin helppoja
monestakin syystä
tuskin ymmärtäisit täysin vaikka kertoisin
taidan olla kokonaan sanomatta
niin ei sitten tarvitse ihmetellä

saan sun olon turvalliseksi, voin luvata
eihän meidän edes tarvitse lähteä minnekään
täällä on kaikki mitä tarvitaan
tuskin haluat mitään ylimääräisiä uteluita
pidetään vähän matalampaa profiilia
eihän se kellekään muulle kuulu
voidaan vaikka teeskennellä ettei tunneta ollenkaan
pidetään asiat simppeleinä
ei tehdä niistä vaikeampia kuin niiden tarvitsee olla

Katkean, takeltelen
Kuin olisin kolauttanut pääni ja hetkeksi unohtanut kuinka olla
Silmiä räpäyttäessä kadotan oikean kohdan,
nikottelen ja hämäännyn
En osaa hahmottaa missä sinun ajatuksesi loppuu ja missä omani alkaa
Johdattelet hienovarhaisesti harhaan, puhut pääni pyörryksiin
Et koskaan lopeta, vaikene, edes hetkeksi,
vaikka olen ahdettu niin täyteen sanoja, etten voi ottaa sisääni enää yhtäkään
Ja jollain tapaa teet sen niin ovelasti,
niin leveästi hymyillen,
pidellen kaikkia lankoja keveästi käsissäsi
Saaden minut uskomaan,
että äänessä olinkin kokoajan minä

Jaetaan tupakanjämät, kuoharipullon pohjat, huonoimmat vitsit ja rivoimmat salaisuudet
Ja kun ilma viilenee puistossa ja illassa on samanlaista huvittavaa surumielisyyttä kuin Kelan loppuun lauletussa kappaleessa
Karataan kikatellen vessaan pussailemaan
Tarraat tiukasti kiinni ja käsket pitämään pienempää ääntä
niin vakavana etten kykene lopettamaan nauramista
vaikka vatsaa ja poskia kivistää
Joku heittää leksaa viereisessä kopissa
tulee jälkeenpäin muina naisina peilin eteen oikomaan takkuja hiuksistaan
Nyt jos koskaan on aika tehdä hölmöjä päätöksiä

Valitettavan harva asia on oikeasti kiinni musta tai susta
meistä puhumattakaan
Ihmiset osaavat olla niin hellyttävän itsekeskeisiä omine murheineen ja kipuineen
Eikä sellaiselta putkinäöltä ehdi edes ajattelemaan muita
Mutta ehkäpä jotkin tarinat on kerrottava
juuri tässä nimenomaisessa puistossa
kun äänesi on humalasta hutera
sukkahoususi polvista rikki ja iho vetää kananlihalle
Eikä kukaan halua olla ensimmäinen joka lähtee kotiin
Tämä on täsmälleen sellainen tarina
(saat satasen jos tulet nukkumaan mun sohvalle)

Jotenkin halusin hetkeksi unohtaa epäkohdat, häiriötekijät
Painaa pois mielestä
Jopa ne kaikkein kipeimmät ja vaikeimmat
Edes yhden illan ajaksi
Keskittyä karjumaan keuhkojeni pohjalta asti rakastavani
Mennä perässä miettimättä kahta kertaa
Katsoa toisaalle, kun joku vetäisee käsiaseen takkinsa alta
Olla välittämättä, kun maahan tipahtelee tummia pisteitä yskiessä
Kavereitahan tässä ollaan kaikki, eikö

Kuinka mulla onkaan ollut ikävä tätä paikkaa